Tämä sivusto ei tue käyttämääsi selainta.

Paketit alk. 5.90€ Ilmainen toimitus yli 69€ tilauksiin.
Ostoskori

Paras kehäkukkavoide syntyy uuden satokauden kehäkukista!

Kirjoittanut Hanna Savioja
Kasvatamme kehäkukkavoiteen kukat Kolme Cosmeticsin omassa hyötypuutarhassa, jotta voimme taata kukkien tuoreuden ja laadun.

Kuva: Vasemmalla oman hyötypuutarhan kehäkukkia ja oikealla ostettuja

Raaka-aineissa on eroja ja sen huomaa viime kädessä oma iho!

Vatkattu kehäkukkavoide on ensimmäisiä Kolmen tuotteita ja sitä kehittäessä ajattelin, että pääsen helpolla kun tilaan kehäkukat valmiiksi kasvatettuina ja kuivattuina. Ero omakasvattamiin ja ostettuihin kehäkukkiin oli kuitenkin tyrmäävän suuri- Väri oli erilainen, tuoksu tai siis tuoksun poissaolo ostokukissa oli selkeä. Myös mykerö, jossa kaikki rohtopitoiset aineet lymyilee, puuttui kokonaan ja saatavilla oli usein pelkästään terälehtiä. Päätin, että kasvatan kukat jatkossakin omassa puutarhassa ja jos materiaali loppuu kesken vuoden, niin sitten se loppuu. Päätin, että laadusta ei nyt tingitä.

Kolme Cosmetics perustaja, Hanna Savioja viljelee kasvovoiteen kehäkukat itse hyötypuutarhassa

Kehäkukka on super monitoimi-rohto luonnonkosmetiikassa. Voit lukea lisää täältä), 3 syytä käyttää kehäkukkaa ihonhoidossa.


Kehäkukka on superkasvi luonnossa ja ihonhoidossa!

Kehäkukalla on pitkä satoaika ja uusia kukkia kasvaa hurjaa vauhtia kun edellisiä nyppii ahkerasti pois. Kehäkukkia on helppo kasvattaa ja ihoa korjaavien ominaisuuksiensa lisäksi se on todellinen sissi puutarhassa ja kasvaa melkein missä vain. Loppusyksystä kun puut ovat jo pudottaneet lehtensä ja muu luonto valmistautuu talvilepoon, puskee kehäkukka yhä kirkkaan oransseja kukkasiaan. 

Kehäkukat kerätään ja kuivataan mykerön kanssa. Kerääminen kiihdyttää kukkavarsia tekemään lisää nuppuja ja pienestäkin pinta-alasta kerää useamman sadon.

Satokausi huipentuu pitkälle syksyyn kun kehäkukat pääsevät uuttumaan kasvoja hellivään luomu manteliöljyyn. Vitamiinipitoinen kehäkukkauute vatkataan lopuksi raffinoimattoman shevoin ja muiden ihoa hoitavien öljyjen kanssa kuohkeaksi voiteeksi.

kehäkukkauute tekeytyy useamman viikon

 

Sheavoi ja kehäkukka yhdessä, luonnonkosmetiikan paras kasvovoide?

Raffinoimattomassa sheavoissa on jäljellä kaikki vitamiinit ja ihoa suojaavat ainekset, koska sitä ei ole puhdistettu ja voimakkaasti prosessoitu. Sheavoi muistuttaa ihon oman rasvan (sebumin) suojaavaa vaikutusta ja sillä on todettu olevan tulehdusta vähentävä vaikutus. Luonnollisena rasvana sheavoi myös tasapainottaa monenlaisia ihon oireita ja sopii jopa aknesta kärsivälle iholle. Vaikka sheavoi on tuhti rasva- se ei ole ihoa tukkiva. Ihonhoitorutiineissa Toxfree Vatkattu Kasvovoide + Kehäkukkauute kannattaa laittaa viimeiseksi ihon pinnalle, jolloin se auttaa lukitsemaan ihon kosteuden ja antaa vedettömänä voiteena suojan pakkasta ja viimaa vastaan. 

Sheavoi yhdistettynä kehäkukan ikiaikaiseen hoitovoimaan tekee tästä kasvovoiteesta monen luottotuotteen varsinkin syksyllä.

Kehäkukkavoide on koostumukseltaa superpehmeää ja silkkistä

Kehäkukkavoide on tehokas ihon kosteuttaja ja suojaaja.

Kehäkukkavoide on balmi-tyyppinen ja tuhti kasvovoide, mutta imeytyy nopeasti ja helposti ihoon kevyempien öljyjen johdosta. Rypäleensiemenöljy tekee voiteesta ihanan helposti imeytyvän. Sen monet hyödyt iholle perustuvat pitkälti korkeaan E-vitamiini ja omega-6 rasvahappo-pitoisuuksiin, joiden on todettu vähentävän tulehdusta ulommissa ihokerroksissa. 

← Vanhempi postaus Uudempi postaus →

1 kommentti

  • Sanna K.

    Ihan paras kasvovoide. Couperoottinen ja herkkä iho janoaa tätä kesät ja talvet. Iho pysyy kimmoisana ja epäpuhtaudetkin on poissa. xxx

Jätä kommentti

Huomioithan, että kommentit täytyy hyväksyä ennen julkaisua